Uusien asusteiden hinnasta seura maksaa osan, joten jäsenille hinnat ovat:
Lämmittelypuku aikuisten 100 e, lasten 90 e.
Kilpapuku 75 e aikuiset ja lapset.
Lämmittelypukuja muutamia jäljellä, kysy Aulilta .
Kesäsuunnistukseen tilattu housuja , paitoja, tuulipuvun takkeja.
Lisätiedot Auli puh. 040-5393599
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Syysviesti suunnistettu
Aurinkoinen sää suosi suunnistajia kun pieni mutta sitäkin pippurisempi joukko kirmasi syksyiseen Varkausmäkeen Matti Huuhkan suunnittelemille radoille. Nopein oli joukkue Pekka Järvenpää, Olli Hiltunen, Antti Järvenpää.
tiistai 8. lokakuuta 2013
TA OK Rogain 8h, Jäneda, Viro
Viron 8h rogaining-kisan veteraanien sekaparisarjassa Törmikosket sijalle 12 ja Koskiset sijalle 31.
Sarjaan osallistui 39 joukkuetta.
Kaitsu ja Tarja keräsivät yhteensä 82 pistettä ja käyttivät aikaa 7h44min. Suunnistettavaa matkaa kertyi tasan 50 kilometriä.
Raija ja Jukka keräsivät 7h30min aikana 49 pistettä.
Kisan voitti latvialaispari (MM2013 5.) 111 pisteellä, jättäen tämän vuoden maailmanmestarit kakkoseksi.
Kilpailu käytiin auringonpaisteessa ja syksyisen lämpimässä n +10 asteen kelissä, maasto oli kohtalaisen tasaista ja polkurikasta, tosin ryteikköäkin matkanvarrelta löytyi.
Kilpailuun osallistui kaikenkaikkiaan n. 350 joukkuetta, joista kymmenkunta suomesta. Menestyneimmät suomalaiset löytyivät yli 55 vuotiaiden sekaparisarjan pronssilta ja miesten pääsarjan 4. sijalta.

lauantai 28. syyskuuta 2013
SaSu pitkät matkat
Pitkät matkat suunnistettiin sadekuurojen sävyttämässä syyssäässä. Radat ja kartta keräsivät osallistujilta kehuja. Paikalle uskaltautui yhteensä 40 suunnistajaa.
Kuninkuusmatkalla nopein oli Keski-Savon maastocuppiakin hallinnut Antti Järvenpää, seuraavina Pekka Tiainen ja Ossi Sippu. Lyhyemmillä radoilla nopeimpia olivat Juha Kettunen A:lla, Jukka Kytölä B:llä, Auli Kostamo C:llä ja Aapo Kytölä RR:llä.
Kiitokset osallistujille ja tapahtuman yhteistyökummpanille Joroisten kunnalle.

tiistai 24. syyskuuta 2013
Hiihtosuunnistusleiri
SaSu suunnittelee hiihtosuunnistusleiriä
Ylläksen ensilumen hiihtosuunnistusten yhteyteen. Alustavasti on suunniteltu,
että majoitus varattaisiin ajalle 5-11.12.2013.
Ohjelmarunko olisi seuraavanlainen:
5.12 saapumispäivä; 6.12 harjoittelupäivä; 7.12 kisat, pitkä matka; 8.12 kisat,
sprintti; 9-10.12 harjoittelupäiviä; 11.12 kotiinpaluu.
Pienet muutokset päivämääriin
ovat mahdollisia, riippuen siitä miten majoitusta löytyy, kunhan ensin nähdään
miten iso porukka on lähdössä.
Ensisijaisesti yritetään
järjestää mökkimajoitus, jonka seura maksaa. Matkat jokainen hoitaa ja maksaa
itse, samoin ruokailut, joko erikseen tai kimpassa niiltä osin kuin onnistuu.
Jotta päästäisiin varaamaan
majoituksia, pitäisi alustavat ilmoittautumiset tehdä pikaisesti.
Jos olet kiinnostunut lähtemään,
ilmoita jo tämän viikon aikana
lähtijöiden nimet, lähdet(te)kö varmasti, todennäköisesti vai mahdollisesti, ja
perilläoloaika, jos se poikkeaa yllä mainitusta, sähköpostilla osoitteeseen pekka.lehtiniemi@suomi24.fi tai
puhelimella 040 7708481.
torstai 12. syyskuuta 2013
Pitkät matkat ja RR 28.9 klo 15
Paikallinen suunnistuskausi jatkuu vielä sittenkin!
Lauantaina 28.9 klo 15 alkaen Joroisissa Kanavan hiihtokseskuksessa järjestetään SaSu:n pitkän matkan suunnistukset. Samalla tilaisuus päästä ensimmäistä kertaa Hanneksen tekemälle uudelle kartalle. Hannes toimii myös ratamestarina.
Radat:

- A+B 11,7km,
- A 7,6km,
- B 4,1km,
- C 2,9km, sopii myös aloittelijoille
- RR 2,0km .
maanantai 12. elokuuta 2013
SM-Rogaining 10-11.8.2013
24 tunnin SM-Rogaining kisailtiin viikonloppuna Sappeella. Kisasta heltisi SaSulaisille 4. ja 8. sija.
Tarja Törmikoski ja helsinkiläinen Merja Ylihärsilä nappasivat 4. sijan naisveteraaneissa. He käyttivät aikaa n. 80km suunnistukseen 23h39min ja pronssi jäi harmittavasti vain 1 pisteen päähän.
Miesten pääsarjassa Kai Törmikoski ja niinikään helsinkiläinen Tomi Mäkelä suunnistivat 89km ja käyttivät aikaa 20h45min. Viimeiset reilu 3 tuntia jäi käyttämättä jalkaongelmien vuoksi, mutta noiden 3 tunnin käyttäminenkään ei olisi parivaljakkoa mitaleille asti nostanut. Tuloksena siis 8. sija.
Kisa käytiin erittäin rankoissa olosuhteissa, maasto oli hämäläistyyliin peitteistä ja risukkoista, ja todella märkä sateen vuoksi.

torstai 27. kesäkuuta 2013
Ilmoittautumiskäytäntö
Tiedotus: SaSu maksaa jäsenilleen suunnistuskilpailujen normaalit ja ajallaan tehdyt ilmoittautumismaksut ellei siitä tiedoteta muuta. Jälki-ilmoittautumiset maksaa kukin itse heti Irman kautta.
maanantai 17. kesäkuuta 2013
SaSu Jämsä-Jukolassa 15-16.6.2013
Venlojen 4-henkiseen viestiin ryntäsi yli 1 200 joukkuetta ja Jukolan 7-osuuksiseen yli 1 600 porukkaa.SaSu osallistui viestiin kahdella mies - ja naisjoukkueella.
Venlat
I-joukkue: Tarja Törmikoski 1.18,52, Iisa Lehtiniemi 49.51, Annina Koskinen 58.15, Satu Seppä 2.20,19.
Aika/sijoitus: 5.27,19/904.
Tulos venlasivuilla
II-joukkue: Jaana Hautala 1.29,48, Sara Kekki 1.03,28, Raija Koskinen 1.15,03, Sisko Malkki 1.59,50.
Aika/sijoitus: 5.47,59/1017.
Tulos venlasivuilla
Jukola
I-joukkue: Olli Hiltunen 1.24,30, Juha Kettunen 1.44,36, Timo Natunen 1.48,51, Juha Laitinen 1.12,32, Antti Järvenpää 56,22, Pekka Lehtiniemi 1.39,47, Hannu Sihvonen 2.38,15.
Aika/sijoitus: 11.24,57/489.
Tulos jukolasivuilla
II-joukkue: Pekka Tiainen 1.41,05, Seppo Tossavainen 1.55,42, Kai Törmikoski 2.19,04, Arto Pesonen 1.16,04 Samuli Natunen 1.02,26, Tomi Ruutiainen 1.43,15, Urpo Tahvanainen 2,43,17.
Aika/sijoitus: 12.40,55/810.

maanantai 3. kesäkuuta 2013
Jukola ja Venlat 2013
Jämsä-Jukola suunnistetaan Jämsässä 15-16.6.2013 www.jukola.com/2013
Valinnassa painotettiin aikaista ilmoittautumista, innostuneisuutta, positiivista suhtautumista ja näyttöjä. Joukkueiden valinnan teki kilpailujaosto pitkällisen ja huolellisen harkinnan jälkeen.
Jukolaan ja Venloihin on ilmoitettu kaksi joukkuetta kupaankin kilpailuun. SaSulle on varattu järjestäjien sotilasteltta, johon sovimme sopivasti tiivistäen ja lisäksi 2 kpl 15x15 m normaali teltta-alue:
Sotilasvuokrateltta nr 75
Karttoja maastosta: http://www.jukola.com/2013/kilpailuinfo/harjoittelu/
SaSu järjestää linja-auton 19 hengelle, kuten viime vuonna. Lähtö la 15.6. Varkauden ABC:n pihasta aamupäivällä 9:30 tasan. Mukaan pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä. Huoltajia ja katsojia voidaan ottaa mukaan, jos paikkoja on vapaana. Tällä hetkellä paikkoja on, joten tervetuloa mukaan nauttimaan Jukolan tunnelmasta.
Kilpailumateriaali löytyy SaSun sotilasteltalta ja sen noutamisesta sovitaan Venlojen aloittajien kanssa.
Ilmoita kyyti- ja majoitusjärjestelysi seppo.tossavainen@pp1.inet.fi tai 044-2929852 ja samoin mahdolliset sairastumiset ja loukkaantumiset mahdollisimman ajoissa.
B=Lähtee bussiin
S=Yöpyy sotilasteltassa
T=Oma teltta
- =ei tarvetta em.
Venlat
I-joukkue
1. Tarja Törmikoski B,S
2. Iisa Lehtiniemi -,T
3. Annina Koskinen -
4. Satu Seppä -
II-joukkue
1. Jaana Hautala -
2. Sara Kekki -
3. Raija Koskinen -
4. Sisko Malkki -
Jukola
I-joukkue
1. Olli Hiltunen B/meno,S
2. Juha Kettunen, -,T
3. Timo Natunen, B,S
4. Juha Laitinen B,T
5. Antti Järvenpää -
6. Pekka Lehtiniemi B,T
7. Hannu Sihvonen -
II-joukkue
1. Pekka Tiainen B,S
2. Seppo Tossavainen B,S
3. Kai Törmikoski B,S
4. Arto Pesonen -,S
5. Samuli Natunen B,S
6. Tomi Ruutiainen -
7. Urpo Tahvanainen -

730 Savon Suunta Simeoninpolku 7
731 Savon Suunta Simeoninpolku 9Sotilasvuokrateltta nr 75

maanantai 20. toukokuuta 2013
18.5. KARHUNKIERROS 2013 TRAIL ULTRA
Tarja ja Kaitsu osallistuivat lauantaina 80km Ultrajuoksuun Karhunkierroksella Kuusamossa.
Reitti lähti Hautajärveltä päättyen Rukalle.
Aikaa välillä yhdessä ja välillä erikseen taivaltaaneella parivaljakolla vierähti 17h 46min.
Tuolla ajalla heltisi Tarjalle naisten sarjan voitto ja Kaitsukin oli miesten sarjassa 5.
Ajalla 12h 57min miesten sarjan voitti suunnistajanakin tunnettu Jyrki Leskelä, jonka saavutuksiin kuuluu mm 48 tunnin kisassa juostu 295km.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Savon Suunta suunnistuskoulu 2013
Savon Suunta järjestää keväällä lasten suunnistuskoulun. Koulu on tarkoitettu pääasiassa 8-12 vuotiaille. Nuorempia voidaan ottaa mukaan, jos oma vanhempi on myös harjoituksessa läsnä. Myös vanhemmille lajista kiinnostuneille järjestetään opastusta tarvittaessa.
Suunnistuskoulu kokoontuu ensimmäisen kerran tiistaina 7.5.
klo 18-19 Kuvansin koululla. Harjoitukset järjestetään eri paikoissa Varkauden
ja Joroisten alueella, tieto paikoista alla. Tänne myös päivitetään mahdolliset muutokset! Ensimmäisen
viikon jälkeen suunnistuskoulu on torstaisin klo 18-19. Kevätkaudella
harjoituksia on kuusi kertaa. Syksyn ohjelmasta ilmoitetaan myöhemmin. Suunnistuskoulu
on seuran jäsenille ilmainen. Muille maksu on 15€, eli seuran jäsenmaksun
suuruinen. Tutustumassa voi käydä kaksi
kertaa ilmaiseksi.
Maksu sisältää:
•seuran jäsenyyden
•suunnistuskoulun ohjauksen ja materiaalit (kartat ja muu jaettava materiaali)
•vakuutuksen ja kilpailemiseen oikeuttavan lisenssin (Suunnistusliiton Nuori Suunta –kortti)
•osallistumismaksut kilpailuihin
•ilmaisen osallistumisen SaSu:n viikkorasteille (myös suunnistuskoululaisen mukana suunnistava aikuinen)

Järjestelyiden takia toivotaan ennakkoilmoittautumista
sähköpostilla osoitteeseen savonsuunta@gmail.com
tai puhelimitse 040 846 8435. Kerro ennakkoilmoittautumisen yhteydessä
oppilaan nimi, ikä ja mahdollinen aikaisempi suunnistuskokemus. Suunnistuskouluun
voidaan ottaa oppilaita ilmoittautumisjärjestyksessä korkeintaan 20.
Lisätietoja Jani Kettunen, 040 846 8435, jani_kettunen@yahoo.com, www.savonsuunta.fi
Suunnistuskoulun kevätkauden ohjelma:
| pvm | Paikka | Aika | |
| ti | 7.5 | Kuvansin koulu | klo 18-19 |
| to | 16.5 | Repokankaan koulu | klo 18-19 |
| to | 23.5 | Könonpellon koulu | klo 18-19 RR!! |
| to | 30.5 | Joroinen urheilutalo | klo 18-19 |
| to | 6.6 | Kuvansin koulu | klo 18-19 |
| to | 13.6 | Varkausmäki hautamuistomerkki | klo 18-19 |
perjantai 26. huhtikuuta 2013
SaSu viestivoittoon Kuvansissa
SaSun nuorista koostunut viestijoukkue juoksi sekasarjan voittoon Kuvansin halkijuoksussa.
Viestiä kiidättivät nuoret Antti Järvenpää, Annu Pylkkänen, Veli Damski, Venla Kettunen ja
Asa Palhomaa sekä joukkueen ankkurina kokenut Jani Kettunen.
Viestiä kiidättivät nuoret Antti Järvenpää, Annu Pylkkänen, Veli Damski, Venla Kettunen ja
Asa Palhomaa sekä joukkueen ankkurina kokenut Jani Kettunen.
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Kuntorastien järjestämiskoulutusta
Kuntorastien
järjestämiskoulutusta
Haluaisitko järjestää viikkorastit, mutta kaipaisit
hommaan opastusta? Ei hätää, nyt hommaan on tarjolla koulutusta!
Koulutuksessa käydään läpi
*viikkorastien järjestäminen
*ratamestaritoiminnan perusteita
*ratasuunnittelun perusteet OCAD-ohjelmalla
Tilaisuus on avoin niin uusille kuin vanhoille viikkorastijärjestäjille.
Ilmoita halukkuudestasi osallistua koulutukseen 24.3.2013
mennessä. Lisätietoja ja ilmoittautumiset sähköpostilla savonsuunta@gmail.com tai 040 846
8435/Jani
Kurssin järjestetään torstaina 4.4. klo 17:30 - 20:00 Varkauden uimahallin kabinetissa.
lauantai 5. tammikuuta 2013
Maksut v.2013
Jäsenmaksut vuodelta 2013 maksetaan seuran tilille kuin viime vuonna. Tarkemmat tiedot kohdasta "Jäsen-ja viikkorastimaksut".
Kilpailuihin osallistuvat maksakaa jäsen- ja lisenssimaksut ennen ilmoittautumista.
Jälki-ilmoittautuneet maksavat itse osallistumismaksunsa.
Kilpailuihin osallistuvat maksakaa jäsen- ja lisenssimaksut ennen ilmoittautumista.
Jälki-ilmoittautuneet maksavat itse osallistumismaksunsa.
tiistai 27. marraskuuta 2012
Palkitut kauden päättäjäisissä 26.11.2012
Paavo Issakainen palkitsi nuoria kannustusstipendillä. Palkitseminen perustuu kuntorasteilla sijoittumiseen:
*Annu Pylkkänen
*Samuli Natunen
*Helmi Järvenpää
*Venla Kettunen
Jaetiin stipendit taulukon mukaisesti menestyksen mukaan.
Kiertopalkinnot 2012:
H14 Samuli Natunen
H16-18 Antti Järvenpää
D14 Annu Pylkkänen
Paras mies Tapio Tikkanen
Paras nainen Iisa Lehtiniemi
Seuran paras Tapio Tikkanen
Ahkerin viikkorasteilla: Pekka Lehtiniemi
SM-ratamestari Timo Natunen
Ilmoittaja Reijo Ovaskainen
Menestyspalkinto Annina Koskinen
Kannustuspalkinto:
*Olli Hiltunen
*Venla Kettunen
*Antti Järvenpää
*Auli Kostamo
SM ratamestariryhmä + kilp. johtaja: Hannes Loikkanen, Matti Huuhka, Seppo Tossavainen
Seuran mestarit:
H14 Samuli Natunen
D16 Annu Pylkkänen
H16 Antti Järvenpää
D21 Katri Mikander
H21 Ossi Sippu
D35 Tarja Törmikoski
D40 Satu Seppä
H45 Timo Natunen
H50 Hannu Tiusanen
D55 Merja Loikkanen
D60 Sisko Malkki
H60 Pekka Lehtiniemi
H65 Kullervo Hirvonen
H80 Paavo Issakainen

tiistai 6. marraskuuta 2012
Vuosikokous ja kauden päättäjäiset
Sääntömääräinen vuosikokous pidetään Hansun Pirtillä, osoite Tinurinkatu 1 (käynti Hasintieltä), Varkaus ,
maanantaina 26.11. klo 17.30 alkaen. Johtokunnan paikkoja avoinna, tartu toimeen ja tule mukaan päättämään seuran toiminnasta.
Vuosikokouksen jälkeen välittömästi klo 18.00 alkaen kauden päättäjäiset. Ohjelmassa ruokailu ja erilaisia muistamisia, palkitsemisia. Ilmoittautumiset ruokailun vuoksi seuran sähköpostiin: savonsuunta@gmail.com viimeistään 22.11. mennessä. Ilmoitathan samalla ruokarajoitteesi. Lisätietoja esim. Raijalta puh. 0400-444617

sunnuntai 23. syyskuuta 2012
SM loppukaronkka 4.10.2012 18:00
Järjestimme SM-kisojen loppukaronkan seuran jäsenille, talkoolaisille, yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille kahvittelun merkeissä
yhteistyökumppanimme hotel Oscarin tiloissa Varkaudessa to 4.10. klo 18.
Kiitokset kaikille ja pitkiä lenkkejä!
perjantai 21. syyskuuta 2012
Salivuoro Kuvansin koululla joka pe 17:30
Salivuoro perjantaisin alkaen 5.10 klo 17.30-19.00 Kuvansin koululla.
perjantai 7. syyskuuta 2012
MM-Rogaining 31.8-1.9, Prebuz, Tsekki
Tarja ja Kaitsu sijoittuivat 24 tunnin MM-rogainingissa sijalle 20.
Veteraanien sekaparisarjaan osallistui 67 joukkuetta.
Tarja ja Kaitsu käyttivät Ore -vuoristossa käydyssä kisassa aikaa rastien hakuun 22 tuntia 10 minuuttia, jossa ajassa he suunnistivat yhteensä 79 kilometriä.
Kilpailu käytiin äärimmäisen rankoissa olosuhteissa, vettä satoi lähes koko kisan ajan, ja maastopohja oli erittäin märkä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)