keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Harjoitus

Kotkatharjulla olisi tarjolla n. 7km mittainen "multitekniikkaharjoitus". Parkkipaikka Kanavan lavalla, ja rasteilla kelta-punaista kuitunauhaa.
Kartat Reijolta pdf-tiedostona tai paperisena.

Terveisin,


Aaro

maanantai 18. toukokuuta 2015

SM-Rogaining Jyväskylä 16-17.5.2015

Kaitsu ja Tarja suunnistivat mitaleille viikonloppuna käydyissä 24 tunnin rogainingin SM-kisoissa Jyväskylän Surkeejärvellä.

20 tunnin ja 13 minuutin aikana suunnistettu 91.5 kilometrin matka kerrytti pisteitä 199, ja se riitti sekaparien veteraanisarjassa hopeamitalille. Voitto jäi harmittavasti vain kahden pisteen päähän. Voittajapari Ulla Silventoinen ja Matti Ruuska keräsivät 200 pistettä hieman nopeammassa ajassa.

Kaitsun ja Tarjan suoritus riitti myös pronssimitaliin yleisessä sarjassa, jossa voiton korjasivat Anni Toppila ja Ilkka Lassila 225 pisteellä.

Sijoittuminen yleisessä sarjassa kolmen parhaan joukkoon takasi Kaitsulle ja Tarjalle paikan ensi vuoden Australian MM-kisoihin.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Yösuunnistusharjoituksia Jukolaan

Tervaruukinratojen 4.5-15 rastipisteissä heijastimet Jukolaan asti.
A-, AL, B- sekä C-ratojen rastipisteissä heijastimet yösuunnistuksen harjoittelua varten.
Ratakarttoja löytyy Drivestä taikka kysellä voi myös meilitse:
j.holopainen@mbnet.fi
Holle